9.4.2009

Se kellä onnni on, sen paljastakoon.

Joskus aikoja sitten, kun silmäni olivat vielä siniset ja katseeni vilpitön, luulin, että onni on jotain mitä ihmiselle jaetaan. Se oli ulkopuolinen mahtava voima, joka jostain armosta annettiin tietyille ihmisille, jotka sen ansaitsivat. Onni oli jotain, jota kuului tavoitella ja jonka puolesta kuului taistella.

Jossain vaiheessa näkökantani muuttui. Nyt onni oli jotain, jonka joku muu ihminen minulle soi. Onni ei edelleenkään ollut minusta riippuvainen, vaan siitä toisesta henkilöstä, jonka tehtävä oli tehdä minut onnelliseksi. Onni oli salapräinen asia, jonka nöyränä otin vastaan, kun sitä minulle tarjottiin, jos olin sen arvoinen.

Vielä kerran kantani muuttui ja kuvittelin, että löytäisin onnen, jos pyhittäisin elämäni sille, että tekisin muut onnelliseksi. Sillä tavalla voisin ammentaa omaani muiden kokemasta onnesta. Innokkaina ihmiset ottivat lahjani vastaan, olinhan täysi jättänyt oman elämäni paitsioon, tehdäkseni heidän elämästään hyvän ja onnellisen.

Sitten eräänä päivänä, kuin taikaiskusta, silmäni aukesivat. Löysin onnen. Se oli lähempänä kuin koskaan olisin voinut kuvitella, minussa itsessäni. Minä olen onni ja onnellisuus. Se kaikki kumpuaa minusta ja siitä miten tarkastelen maailmaa.

Opin arvostamaan tätä tunnetta aivan erilailla.

Olen onnellinen jokaisesta hetkestä tässä maailmassa. Olen onnellinen siitä, että saan rakastaa ihmisiä, vaikkakin he olisivat elämässäni vain hetken ja vaikka tunnen surua siitä, että he poistuvat elämästäni, löydän kuitenkin aina sen syyn, miksi olla onnellinen heidän olemassaolostaan. Vielä onnellisempi olen siitä, että saan rakastaa niitä ihmisiä, jotka jäävät elämääni. Vaikka hekin joskus tuottavat minulle surua ja murheita olen silti onnellinen, että saan tuntea heidät ja että he kulkevat täällä kanssani.

Olen löytänyt jotain, mitä ihmiskunta on etsinyt koko olemassaolonsa ajan jostan ulkopuolisesta asiasta. Toivon vain, että joku päivä kaikki löytäisivät sisältään saman tunteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti