Olihan se liian hyvää ollakseen totta! Miten mä uskottelinkin itselleni, että mulla ois oikeesti oikeus onneen rakkaudessa?
Tällä kertaa metrin halko humahti suoraan ohimoon ja tiputti hetkeksi polvilleen! Mutta vaan hetkeksi. Taas mä nousen puhdistan itsestäni pölyt, linkutan hetken ja jatkan sitten vakain askelin kohti minulle varattua loistavaa tulevaisuutta. Koska uskoa minusta ei kitketä, ei koskaan!
Minä olen tähtien ainesta, syntynyt samassa alkuräjähdyksessä maailmankaikkeuden kanssa ja sillä maailmankaikkeudella on minulle varattuna jotain aivan ainutlaatuista.
Olen surullinen. Kyllä, sitä olen ja vihainen ja tällä hetkellä kohtalaisen ylikierroksilla. Mutta vaikka maailma minua taas kyykyttikin, niin se ei koskaan onnistu lyömään minua lopullisesti maahan. Elämäni aikana olen haudannut rakkaitani, sukulaisiani ja ystäviäni, menettänyt rakastettuja ja kokenut mullistuksia toisen perään, mutta aina olen noussut ja niin teen nytkin.
Nousen taas yhtä kokemusta rikkaampana ja olen siitä kiitollinen, koska jokainen kokemus muokkaa minua ja tekee minusta ainutlaatuisemman. En katkeroidu enkä suostu vaipumaan synkkyyteen vaan kiitän taas nöyränä maailmankaikkeutta tästä uudesta opetuksesta!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti