Ollessani teini-ikäinen olin toivottomasti ihastunut parhaan kaverini poikaystävään. Aina joskus olen muistellut tätä ihmistä ja naureskellut epätoivoiselle tilanteelleni. Aikaa on kulunut jo sen verran, että voin myöntää flirttaileeni pojalle ystäväni silmän välttäessä, eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan. Tämä muistaakseni johti muutamiin varsin mielenkiintoisiin tilanteisiin. Älkää moralisoiko, minä olin 16 ja elämä varsinkin poikien kanssa oli vielä uutta ja ihmeelistä!
Nyt monen sattuman kautta tämä ei enää niin poika, vaan täysikasvuinen mies, on kävellyt takaisin elämääni. En voi kuin hämmästellä, kuinka tietyt tunteet eivät näköjään koskaan häviä! Kaikki on aivan kuten silloin 12 vuotta sitten, hän herättää minussa aivan saman tunteen ja ollessani erossa hänestä tunnen aivan yhtä suurta kaipausta. No, erotukseksi voi ehkä laskea sen, etten asu enää vanhempieni luona, mikä ehkä hieman helopttaa tiettyjä... asioita...
Voin vain hämmästellä ja kiittää sitä kohtalon oikkua, joka saattoi meidät yhteen. Aina joskus minunkin elämä yllättää positiivisesti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti