Olen nyt reilun puolen vuoden ajan tapaillut erästä miestä, jonka olen tuntenut jo teini-ikäisestä asti. Tapailemme aina muutaman viikon ajan, sitten hän katoaa maan alle ja minä nuolen haavojani, kunnes hän jälleen palaa elämääni.. Jostain syystä- jota en itse todellanaakn käsitä- en pysty vastustamaan häntä. Hän vaikuttaa minuun kuin magneetti.
Tästä voisi yksinään kirjoittaa kokonaisen romaanin, mutta se mikä minua nyt askarruttaa on syy, miksi hän katoaa.
Miehellä on ilmeisesti ollut koko elämänsä aikana pari vakavaa nais-suhdetta. Yksi hänen tyttärensä äitiin ja toinen varattuun naiseen. Varsinkin tämä jälkimmäinen on jättänyt häneen syvät jäljet.
Minä olen aina epäillyt, että miehet muodostavat suhteita varattuihin ihmisiin eri syystä kuin naiset. Naiset yleensä oikeasti hullaantuvat ja lopulta rakastuvat varattuun mieheen, mutta miehet "ottavat" varatun naisen, koska suhde varattuun on "helppo". Mies saattaa tuskailla, miksei nainen lähde liitostaan, mutta loppupeleissä hän huokaa helpotuksesta kun nainen pysyy kotonaan.
Näin mies voi samalla viettää poikamieselämää ja silti olla olevinaan "varattu". Hän saattaa kuvitella olevansa rakastunut, mutta saattaisi saada halvauksen, jos nainen joku päivä ilmeistyisikin laukkuineen hänen ovelleen.
No se siitä ja sen analysoinnista...
Kyseinen mies kuitenkin eli hyvinkin kauan tällaisessa "suhteessa" ja nyt minä (vapaa ja ihastunut) ahdistan häntä. Minä olen oikeasti ihastunut ja haluan viettää hänen kanssaan aikaa ja oppia tuntemaan hänet. Kun hänen mielestään otan liian useasti yhteyttä, hän yksinkertaisesti katoaa: häntä ahdistaa. Raukka ei vain ymmärrä sitä, että minä en ymmärrä tuollaista. Minä en ymmärrä kuin suoraa puhetta. Mitä enemmän hän pakoilee, sitä enemmän minä tivaan, mikä häntä vaivaa ja sitä enemmän häntä ahdistaa ja... no huomaatte varmaan kuvion...
Kyllä, myönnän, vika on myös minussa. Minun olisi jo pitänyt oppia, että tämä on hänen tyylinsä hoitaa asioita. Samalla olen kuitenkin NIIN EPÄVARMA (naurakaa vaan, minä olen, eikä minua naurata yhtään!!), koska sisimmissäni pelkään kokoajan hänen palaavan exänsä luo (joka tätänykyään ilmeisesti on eronnut), jonka kanssa kuitenkin oli pitkään "yhdessä" - jos niin nyt voi sanoa suhteesta, jossa toinen on varattu.
Kokoajan minusta tuntuu todella kurjalta, että minä olen se, joka häntä ahdistaa (herätetään kysymys myöhemmin siitä, ahdistaako häntä oikeasti, vai onko se vain peliä. Nyt vain oletetaan, että häntä oikeasti ahdistaa). Hän haluaisi edetä hitaasti, mikä sopisi myös minulle, jos vain voisin olla varma siitä, ettei hän leiki tunteillani... Ja koska kokoajan olen epävarma tästä, niin ajan asiaani kuin yleinen syyttäjä konsanaan.
Olemme juuttuneet tähän oravanpyörään, paikkaan, jossa kumpikin ruokkii toisensa epävarmuutta omilla peloillaan. Päivän kuumin kysymys kuuluu siis: miten hypätä pois oravanpyörästä ja toisaalta onnistuuko se edes niinkauan kun molemmat kantavat painolastia edellisestä suhteestaan?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti