Vuosi vierähti taas niin nopeasti. Tuntuu, että vasta eilen se yö, joka aloitti kaaoksen, joka vielä tänäkin yönä pyörii päässäni. Vuoden olen kohta vellonut tässä samassa olotilassa, kuin aalto, joka kulkee edestakaisin rannalla. Välillä vuorovesi on vienyt minut kaumemaksi ulapalle, vain palauttaakseen minut takaisin samaan pisteeseen.
Vuodessa en ole päässyt irti ja eteenpäin, en minnekään. Olen käynyt ulapalla aina palatakseni takaisin samalle rannalle. Meri on voimakkaampi kuin minä: pieni aalto, joka pyyhkii samaa rantaa päivästä toiseen.
Viikon kuluttua vuosi on jo vaihtunut. Aion taas pyhästi luvata siirtyä seuraavalle rannalle, katsomaan mitä se voi minulle tarjota; pehmpeämpää hiekkaa ja värikkäämpiä simpukoita. Aivan kuin vuodenvaihde olisi joku maaginen käännekohta, joka tekee lupauksistani pitävämpiä. Aivan kuin sen yhden yön aikana olisin niin voimakas, että pystyisin taistelemaan luontoani -vuorovettä ja meren virtausta- vastaan.
Miksi tuo yksi yö luo meille sellaisen harhan? Miksi se saa meidät kuvittelemaan, että voisimme vastustaa, vaikka tosiasiassa luontomme - meremme - vapauttaa meidät kun se sille sopii.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti