Kun elämä alkaa voittaa alkaa päässä taas pyöriä ihmeelliset ajatukset...
Miksi mun mieli toimii niin, että aina pitää olla joku mies, joka saa mun pää sekasin? Onko se joku juttu, että pitää olla aina vaan "ihastunut" johonkin, koska ei osaa olla, jos ei ole. (Hmmmm... fiksu lause :D )
Ja ehkä vielä suurempi kysymys on se, miksi mä en löydä ketään uutta vaan pyörittelen näitä paria saavuttamatonta tyyppiä? Taitaa sekin olla jonkinasteinen turvallisuuden tavoittelu. Toinen on varattu = ei tule koskaan jättämään perhettään, enkä edes haluais ja toinen on yhtä pihalla kun minäkin = kumpikaan ei sitten loppupeleissä halua/osaa sitoutua suhteeseen.
Onhan se kiva, kun mahanpohjassa kipristelee, mutta miten saada aikaseks sellanen tilanne, että sen tunteen aiheuttais joku uusi tuttavuus. Mä jotenkin turvaudun tähän ihastumisen tunteeseen niin, ettei vahingossakaan tule päästettyä ketään muuta lähelle.
Toisaalta:
"Sellaista käy
C'est la vie totesin
ja sit hiippailin pois
Turha tääl itkeä
raivari hyödytön ois"
Kyllä tääkin ratkeaa, kun aika on kypsä...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti